- Kaipausta voi olla hyvin monenlaista. Joku kaipaa kahvia aamuisin, joku taas kaipaa ystäväänsä. Voi kaivata myös kotia, kotimaata, omaa kieltänsä. Tai vaikka kuollutta sukulaista. Joskus sitä kaipaa muualle, jonnekin kauas, vaikka etelään. Kaikki kaipaavat jotakin. Mä kaipaan lottovoittoa.
   Joskus sitä myös tuntuu, ettei kukaan kaipaa sua. Että voisit yhtä hyvin kadota maailmasta, eikä kukaan edes huomaisi. (Kirjoittaa nimimerkki "kokemusta on") Silloin ihminen usein masentuu, tai tulee ainakin surulliseksi. Kai me kaikki vain tahdomme olla edes jollekin tärkeä. Aviopuolisolle, ystävälle, koiralle. Se, että on tärkeä vaikkapa työnantajalle ei paljon lohduta. Se tuskin oikeasti välittää meistä itsestämme. Enemmän se varmaan välittää työnteostamme.
   Runon nimi on Kaipaus, kuten fiksut ja vähän tyhmemmätkin voivat päätellä otsikosta. Se ei kerro musta, vaikka mä sen kirjoitinkin. Se kertoo fiktiivisestä henkilöstä, tytöstä oikeastaan. Omasta mielestäni se on kaunis. Kaunis ja surullinen. Olen kirjoittanut paljon tuollaisia runoja viime aikoina. Miksiköhän?
  
 - Runoilija