Vino hymy huulillaan saatana,
pilkalliset sanat paiskoo vasten kasvojani,
käheästi nauraen yön pimeydessä.
Saatana mokoma menee lukemaan tuomioitaan
sille graffiti-kulmalle, muille kapinallisille.
Hiipii pimeillä kujilla näkymättämänä.

Yöllä oudolla rannalla, sateen kastellessa minua, humallun ja sammun ennen aamua.
En mieti menneitä, en tulevaa elämää, elän nyt ja tässä ja tunnen ikävää, mutten välitä.
Se on vain niiden itserakkaiden paskiaisten äänetöntä pilkkaa ja pelkoa...

Kovaa ja kamalaa, mutta minä kestän sen.
- yön yksinäisyyttä, jota ei moni kestä.
En kaipaa sääliä omieni seurassa, lain tuolla puolen.
Elä niin ettet myöhemmin kadu, mutta älä pidä minusta kiinni.

  - Iltaa. Mä oon Kapina, itsenäinen ja itsepäinen, tuleva kirjailija ja artesaani. Eikö olekin hienoa, että elämän voi suunnitella näin helposti? Onhan se. Ikävä kyllä, suunnitelmat muuttuvat aina. Siksi en oikeastaan suunnittele elämääni. Yritän vain ohjata sitä.
   Jos on olemassa Kohtalo, niin voitte olla varmoja, että mä olen ensimmäisenä taistelemassa sitä vastaan otteluringissä. Mun elämääni ei kukaan suunnittele. Ei ainakaan, mikäli se on musta kiinni.
   On se kumma, kun pitäisi tietää tulevaisuutensa jo ennen kuin oppii kävelemään. Telkkarin lastenohjelmissa kysellään viisivuotiailta pennuilta, että "Mikä susta tulee isona?" Ja iän perusteella voi jo arvata, että pennut vastaavat kuin eri kysymykseen. Kuten näin:
 "Norsu."
 "Punajuuri."
 "Tohtori."
 "Paloauto."
   Niinpä niin. Varsin fiksua tuollainen. Tajuan kyllä, että vastausten pitäisi naurattaa katselijaa, mutta musta ne on vain typeriä. Ai tosta tytöstä tulee isona pistorasia? Hah hah. Kyllä on hemmetin hauskaa. Koko juttu kuulostaa joltain ruotsalaiselta komedialta.
   Jos joku tulisi kysymään multa, että "Mikä susta tulee isona?" vastaisin rehellisesti etten tiedä. Vaihdan tulevaisuudenhaavettani yhtä usein kuin paitaani, joten vastaisin mä mitä tahansa, niin se olisi luultavasti valetta. Enkä mä tahdo enää valehdella. Mä olen valehdellut jo ihan liikaa.


 - Kapina kuittaa